Skannasin Kuivaniemen kuntakokouksen ja kunnanvaltuuston pöytäkirjoja 1900-luvun parilta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Halusin saata lisää tietoa siitä, millainen tuolloinen Kuivaniemi oli.
Kuivaniemi oli ollut pitkään Iin suurpitäjän kappeliseurakunta. Kun vuonna 1865 säädetyllä kunnallisasetuksella maallinen hallinto erotettiin kirkon hallinnosta, Kuivaniemestä tuli itsenäinen kunta. Kunnan asioista päätti kuntakokous. Äänioikeus perustui varallisuuteen siten, että maanomistajat, elinkeinonharjoittajat ja itsenäiset veroa maksavat naiset olivat äänioikeutettuja sen mukaan, kuinka paljon kunnallisveroa maksoivat. Äänioikeutta ei ollut niillä, jotka eivät kuntaveroa maksaneet eli tilattomat, palkoilliset ja ne naiset, jotka olivat naimisissa. Naimisissa olevat naiset nimittäin olivat miestensä edusvalvonnan alaisia.

Tällainen järjestelmä säilyi kunnissa aina vuoteen 1917 saakka, vaikka valtiollisissa vaaleissa siirryttiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen vuonna 1906.
Kuivaniemi oli 1800-luvun lapulla hiljainen maalaiskunta, jossa elettiin hiljaiseloa. Elanto saatiin maasta ja merestä ja enenevässä määrin metsästä.
Rautatie muutti hiljaisen Kuivanieme elämän
Vuodesta 1898 alkaen hiljaiselo särkyi. Paikkakunnalle tulla tupsahti satoja rautatienrakentajia. He tarvitsivat kortteeripaikkoja, ruokaa, juomaa ja saunaa. Rautatien rakentajat, ratajätkät, toivat mukanaan myös paheet: juopottelun ja reuhaamisen, tanssit ja jopa houkuttelivat Kuivaniemen tyttöjä rempseällä käytöksellään ja suurilla lupauksillaan. Uudet aatteet tulivat ratajätkien mukana, myös sosialismin evankeliumi.
Oulu-Tornio rautatie oli valmis vuonna 1903 ja ratajätkät olivat lähteneet. Rautatie kuitenkin jäi ja sen myötä maailma avautui kuivalaisille.
Kuivaniemen vanhat pöytäkirjat ovat minulle ennen kaikkea lähdeaineistoa. Tutkin parhaillaan 1900-luvun alun Kuivaniemeä historiallista romaania varten. Pöytäkirjoista etsin tietoa siitä, millainen kunta oli, mistä ihmiset puhuivat ja millaiset asiat heidän arkeensa vaikuttivat. Samalla muu arkistoaineisto auttaa rakentamaan kuvaa ajasta, jolloin Oulu–Tornio-rautatien rakentaminen toi hiljaiseen maalaiskuntaan satoja vieraita miehiä ja muutti paikkakunnan elämää nopeasti.