Oulu-Tornio rautatie on ollut tänä kesänä jälleen ajankohtainen.
Sitä pitkin pääsee nyt Haaparantaan ja sieltä edelleen Ruotsiin ja muualle Eurooppaan.
Sama yhteys rakennettiin jo yli 120 vuotta sitten. Oulu–Tornio-rata valmistui vaiheittain vuosina 1898–1903, ja junalla pääsi lopulta Haaparannalle saakka – tosin Tornionjoki ylitettiin vielä höyrylautalla.
Radan rakentaminen oli aikansa valtava työmaa. Parhaimmillaan sen varrella työskenteli noin 2 500 miestä. Suuri osa työstä tehtiin käsivoimin, ja ratajätkän tärkein työkalu oli lapio.
Silti Oulu–Tornio-radan rakentamisesta ei ole kirjoitettu yhtenäistä historiateosta. Suomen rautateiden yleishistorioissa pohjoisen rata jää melko vähälle huomiolle, eikä sen rakentajista ole säilynyt kovin paljon valokuviakaan.
Rautatien rakentaminen mullisti radanvarren maalaiskylien elämän. Työmiesten kortteereiksi vuokrattiin lähes kaikki mahdollinen: kamarit, aitat, vajat ja heinäladot. Tuhannet miehet tarvitsivat ruokaa ja majoitusta, mutta he toivat mukanaan myös aivan uudenlaista elämänmenoa – tansseja, viinaa, tappeluita ja paheksuntaa herättäneitä tapoja. Kylissä kannettiin huolta jopa nuorten naisten siveydestä. Rautateiden mukana kulkivat myös uudet ajatukset ja aatteet, niiden joukossa sosialismi.
Rempseiden ratajätkien ja paikallisten nuorten miesten välille syntyi jännitteitä. Ne purkautuivat toisinaan tappeluiksi, ja joskus seuraukset olivat kohtalokkaita.
Kun rata valmistui, ratajätkät lähtivät, mutta heidän rakentamansa rautatie jäi. Junat alkoivat kuljettaa ihmisiä ja tavaraa tavalla, joka muutti pohjoisen ihmisten käsityksen välimatkoista. Kuivaniemeltä Ouluun pääsi muutamassa tunnissa, kun sama matka oli aikaisemmin vienyt hevoskyydillä pari päivää ja meritse tuulista riippuen vuorokauden tai useammankin.
Rautatie muutti myös pitäjien rakennetta. Asemien ympärille kasvoi uusia asemakyliä, ja monet vanhat kirkonkylät jäivät vähitellen syrjään liikenteen uusista valtaväylistä.
Tähän maailmaan sijoittuu historiallinen romaani, jonka kirjoittamisen olen aloittanut.
Tarina alkaa lokakuussa 1900 Kuivaniemen Myllykankaan soramontulta. Kolme nuorta ratajätkää lapioi soraa hevoskuormaan. He ovat tulleet ratatyömaalle eri puolilta Suomea: Adolf Synberg Rangon kappelista Hämeenlinnan läheltä, Jafvet Launonen Kuopion Kasurilan kylästä ja Jukka Oksanen Seinäjoelta.
He eivät ole keksittyjä nimiä.
Kaikki kolme ovat todellisia historiallisia henkilöitä.
Yksi heistä jää Kuivaniemelle pysyvästi – hautausmaalle.
En vielä tiedä, milloin käsikirjoitus valmistuu. En tiedä sitäkään, kuka sen aikanaan kustantaa. Mutta tässä vaiheessa tärkeintä ei ole tietää, mihin matka päättyy.
Tärkeintä on kirjoittaa.
Aika näyttää, mihin tämä rata vie.