7.7.2025

Kemi-dekkaritrilogian kirjat on julkaistu myös Saga Egmontin kustantamina e- ja äänikirjoina.  Dekkarisarjan viimeisin, Ihmisen hinta, ilmestyy äänikirjana 29.10.2025 Kirjat ovat saatavissa kaikilla yleisimmillä e- ja äänikirja-alustoilta. Kirjan kuvauksen saat esille napsauttamalla kuvaa.

Porrassalmen taistelupaikka
16.6.2025

Pohjanmaan rykmentin Kemin komppania 1734-1810 ilmestyi keväällä 2021.  Nyt painos on loppu eli sitä ei enää saa kirjakaupoista.  Mutta ei hätää, kirjasta julkaistaan toinen painos elokuussa.  Kirja on tietokirja ruotsinvallan aikaisesta ruotukomppaniasta, joka oli aina myöhässä.  Komppanian ruodutusalue ulottui Limingasta ja Utajärveltä aina Rovaniemelle saakka.  Komppanian nimi tuli siitä, että sen päällikön puustelli oli Kemin…

15.4.2025

Toukokuussa 2024 istuin kustantajani Matti Ylipiessan kanssa lounaalla Kemissä. Pohdimme kolmannen dekkarini aihetta. ”Mikä olisi sellainen ajankohtainen rikos, jota laittaisin Kemin rikospoliisit selvittämään?” kysyin Matilta. ”Ihmiskauppa”, sanoi Matti. ”Mikä ihmiskauppa?” kysyin minä hämmästyneenä. ”Marjanpoimijoiden ihmiskauppa”, Matti sanoi. Siitä aihe alkoi vähitellen kehittyä. Matti kertoi myös vakoilijaepäilyistä, joita Kemissä liikkui huhuina. Kaupungintalolla ja kulttuurikeskuksessa oli nähty…

22.8.2024

Vedimme kommandopipot kasvoille ja Ström painoi kaasua. Transit otti kierroksia ja hyökkäsi liikkeelle. Heti kohta Ström jarrutti ja pysäytti auton tielle muutaman kymmenen metrin päähän pohjoisen suuntaan. Näin peruutuspeilistä, miten Siltalan Sisu työntyi poikittain tielle. Samassa arvokuljetusauto meni ohi voimakkaasti jarruttaen.

21.6.2024

  Toukokuun 20. päivä 2024 kävin Kemissä Lounais-Lapin toimituksessa.  Teimme juttua Kemi-dekkaritrilogiasta ja sen ensimmäisestä osasta ”Rakkauden hinnasta”.  Muitakin kirjojani ja kirjallista kehitystäni käsiteltiin. Kustantajani Matti Ylipiessa vei Virpin ja minut lounaalle.  Sen yhteydessä suunnittelimme alustavasti dekkarisarjan kolmatta osaa.  Monenlaista ideaa lenteli ruokakulhojen ääressä.   Mitä rikosta Kemin poliisit nyt selvittäisivät. Kemin poliisiasemalla näytti remontti edelleen…

7.6.2024

  Kemi dekkaritrilogian toinen osa ”Kullan hinta” on saanut vaikutteita jatkosodan jälkeisestä asekätkentäjutusta.  Se on kuitenkin fiktiivinen romaani, jonka henkilöt ja tapahtumat ovat mielikuvitukseni tuotetta.  Taustalla historian hämyssä ovat Utajärven ja Muhoksen asekätkennän tapahtumat. Helsingin sanomien kuukausiliitteessä toukokuussa 2024 on sattuvasti artikkeli asekätkennästä.  Siinä kerrotaan yleisellä tasolla asekätkennän syyt ja seuraukset sekä itse tapahtumat. Välirauhansopimuksen…

29.3.2024

Olin kuukauden lomalla.  Siitä kaksi ensimmäistä viikkoa kirjoitin ja muokkasin tulevan dekkarini käsikirjoitusta.  Kävin myös veneretkellä.